sunnuntai 10. syyskuuta 2017

VAIN 4 KUVAA.

Heissan ! Tänään onkin vähän erillaisemman postauksen aika. En yleensä kirjoita kuvaamisesta, sillä mun heppakuvat ottaa AINA joko Janita Kaarna tai Heidi Nisonen. Tässä lähiaikoina oon kumminkin itse kiinnostunut myös enemmän kuvaamisesta, kuvaan yleensä luontoa ja eläimiä. Joten nämäkin kuvat ovat tähän kategoriaan sopivia. 

Tänään kumminkin listaan 4 mun ottamaa kuvaa joista olen jotenkin erityisen ylpeä. Näin kyseisen postaus idean Emman blogissa, Step by step. Ajattelin että tämä voisi olla erittäin kiinnostava posaus. Tässä tulee 4 mun ottamaa kuvaa joista olen ylpeä, ja totakai selitysten kera !


1.
Tämä kuva on itseasiassa ensimmäisiä kuvia mun nykyisellä järkkärillä, Nikon d3300. Kuva on otettu meidän mökiltä pari kuukaua takaperin. Tän kuvan takana on semmonen stoori että, makoilin riippukeinussa ja selailin puhelinta. Lämpimän kesäpäivän jälkeen oli satanut ja sen takia siten sumu noussut. Mun isä ja pikkuveli oli verkkoja lähdössä hakemaan. Huomaan ihanan sumun, ja ryntään sisälle mökkiin hakemaan kameraa ja juoksen laiturille otamaan kyseistä kuvaa. Olin varma etten ehdi, kun vene liikkui niin nopeasti, mutta ehdin juuri ja juuri oikeaan aikaan. Sain todella upean kuvan ! Tämä on tosiaan yksi mun lemppari kuvista mitä oon hetkeen ottanut. 

2.
Tämä kuva puolestaan on melko uusi. Kuva on otettu 3.9.17 HubSin kakkostason estekisoista. Kuvassa Mimmi Tikka ja Pronkenbergs G. Vulkano "Ville". Tää kuva on mun mielestä super kiva, Ville on söpösti korvat hörössä <3 Sekä oranssit freejumpit ja huopa erottuu hyvin tummasta taustasta valkoisesta ponista puhumattakaan.

3.
Tämä kuva on otettu samalta mökki reissulta kuin ensimmäinen. Joten ensimmäisiä kuvia mun kameralla tämäkin on. Kuva on pieneltä saarelta meidän mökin vierestä johon pääsee kävelemällä. Kuvassa on jotenkin karu tunnelma, mutta jotenkin myös tosi lämmin. Koira kuvassa on meidän koiramme Velmu, joka on rotua novaskotiannoutaja.

4.
Tässä kuvassa komeilee Janita ja Janitan vuokraponi Arska. Kuva on otettu myös tältä kesältä, läheiseltä pellolta missä Arska asustaa. Kuva oli alunperin melko tumma ja väritön, jouduin muokkaamaan tätä melko lailla jotta san tästä hyvän. Mutta nyt se näyttää musta tosi kivalta. Kuva on vauhdikas ja värikäs, ne on aika hyvä adjektiivit kuvaamaan tätä kuvaa.

Kerro jos pidit tämäntyylisistä kuvapostauksesta, tämmöisiä voisin tehdä aina silloin tällöin. Tätä oli ihan super kiva kirjoittaa. Joutu kunnolla miettimään mistä tämäkin kuva on saanut alkunsa, vähän niin kuin aikahyppy taaksepäin. 

maanantai 4. syyskuuta 2017

SUUNTA KOHTI YLÖSPÄIN

Kaikki kuvat (c) Janita Kaarna

Tämä taitaa olla ihka ensimmäinen postaus joka kertoo Cinosta. Oon nyt noin kuukauden verran ponia ratsastanut ja hyvin on meidän yheistyö alkanut sujumaan. Tässä postauksessa ajattelin vähän avata miten meillä menee, ja tottakai kuvien kera !



Ponin kanssa oon nyt kuukauden verran touhunnut, ja kivaa on kyllä ollut. Tykkään erittäin paljon tallista jolla Cino asuu, eikä ponissakaan ole valittamista ;) Talli on tilava, hyväkuntonen ja täynnä ihanaa porukkaa. Siellä on iso kenttä ja maneesi, sekä laadukasta opetusta. Ja ennen kaikkea matkaa tallille on vain vajaat 20 km. 

Cinon kanssa on lähteny sujumaan tosi kivasti. Oon saanut mahtavaa opeusta, ja kehittynyt super nopeasti viimeisen kuukauden aikana. Sekä oppinut ratsastamaan Cinoa jo hiukan paremmin kuin kuun alussa. Ja oon tän ponin kanssa taas askeleen lähempänä mun omaa unelmaa. 




Tosiaan viime viikolla oltiin Anitan tunnilla, joka meni ihan hyvin. Sisäisin ja opin paljon uusia asioita, jota voin jatkossa hyödyntää. Tehtiin paljon käynti työskentelyä, jotta sain ponin kunnolla avuille. Vasta kun perus asia olivat kunnossa siiryttiin raviin. Ravissa duunailtiin samoja juttuja, eli ympyröitä , taivutuksia, sun muita perus juttuja. 

Loppuksi otettiin vain pienet pätkät laukkaa isolla keskiympyrällä. Ponilla oli ainakin hauskaa kun parit pukitkin piti siinä heittää :) Laukassa yritin saada C:n laukkaamaan ylämäkeen, eikä alamäkeen. Toiseen kierrokseen laukka sujuikin ihan kivasti. Lopuksi työstettiin hetki ravia, jolloin Cino oli super ! Saimme Anitalta kehuja muodosta, ja minä siitä kuinka paljon muutuin tunnin aikana parempaan suuntaan. 



Ollaan taas tällä viikolla menossa Anitan valkkaan tai tunnille. Ihan kummaksi vaan sitä haluaa kutsua. Oon hyvin innoissani siitä. Anita on super hyvä opetaja joka osaa opettaa just sellasella tavalla miten mä haluaisin ratsastaa. Tästä ei oo kun suunta ylöspäin kohti uusi haasteita !